TApahtumakuvat
Samuli Salo photography
Samuli Salo photography
Olen harjaantunut viimeisen reilun 10 vuoden aikana sadoissa ja sadoissa tapahtumissa kuvatessani ihmisten kohtaamisessa. Ammattikuvaaja on todellisuudessa kamera kädessä toimiva sosiaalisten tilanteiden huippuammattilainen. Minun työni on saada ihmiset rentoutumaan, nauttimaan ja luottamaan. Tapahtumakuvaajan läsnäolon tyyli on minusta erityisen tärkeää: Hän on juhlakansan hengessä mukana, muttei varsinaisesti esillä. Kuvaaja ottaa miellyttävällä tavalla selkeän otteen ryhmäkuvasta, mutta hänet pystyy halutessaan illallisen aikana unohtamaan tunneiksi – kunnes tajuaa käydä kysymässä yhteiskuvaa. Vaikkei kuvaaja olekaan koko ajan äänessä, on juhlakansalle intuitiivisesti selvää, että tähän tekijään voidaan kyllä luottaa, ja jos käyn kysymässä vaikkapa yhteiskuvaa, on kohtaaminen varmasti miellyttävä.
Tapahtumista otetaan kuvia usein kahteen käyttöön: Muistoksi, ja toisaalta esimerkiksi yrityksen viestintään. Usein kuvia onkin hyvä olla monenlaisia – sekä tyyliteltyjä ja hyvinkin edustuskelpoisia kuvituskuvia tapahtumasta, että illan tarinan albumina kertovia otoksia aidoista hetkistä. Kuvat muistuttavat yhdessäolosta, ja antavat mahdollisuuden elää hetket uudelleen. Parhaimmillaanhan kuvat tuovat arjen keskellä ihmiset taas yhteen muistojen ympärille. Toisaalta kuvilla voidaan rakentaa esimerkiksi yrityksen työnantajabrändiä, tai niiden avulla voidaan pitää huolta suhteista yhteistyökumppaneihin. Jos taas kyseessä on ihan omat juhlat, on niitä huoliteltuja kuvia kiva näyttää maailmallekin!
Ammattilainen ei lähde kotiin kun akut on tyhjät, kortit on täynnä tai kun kamera hajosi, eikä jätä kuvia toimittamatta kun kiintolevy paloi. Jos kuvataan teidän tapahtumaanne ja kamera hajoaa, otan laukusta toisen. Jos kiintolevyt palavat, onneksi varmuuskopioita oli kolmin kappalein. Kun tulen paikalle, olen kaikin tavoin vastuussa teidän kuvistanne.
Muutamia esimerkkikuvia. Kuva aukeaa klikkaamalla!
Esimerkki 1 – kuvataan tapahtumaanne 1h, ja toimitetaan editoidut kuvat. Hinta: 250 eur + alv 24%.
Esimerkki 2 – kuvataan tapahtumaanne 5h ja toimitetaan editoidut kuvat: Perushinta 250 eur + 4*130 eur = 770 eur + alv 24%.